Ja ensimmäiseksi, kyllä hävettää! Olen ihan yhtä onneton blogin pitäjä kuin kotisivujen päivittäjä. No Facebookissa meidän uutiset on onneksi aina tuoreeltaan. Pentuhaaveita on lytätty urakalla viime aikoina, mutta emme lannistu, vaan porskutamme eteenpäin uskoen parempaan.
Suunnitelmia on, toivottavasti toteutuu myös! Suukkosuun Dream On eli Ruby kokeilee saada toisen ja viimeisen pentueensa Haywire's Don't Say A Word eli Andyn kanssa. Ja Rumbali eli Suukkosuun Hold Me Now vierailee parhaillaan Lucan pojan Camon eli Tejakes Quattrostagionin luona. Toiveita on siis saada maalis-huhtikuussa pentulaatikon täytettä ;)
Muitakin suunnitelmia kyllä on, niistä myöhemmin. Toivotaan, että olisin hieman aktiivisempi pemujen saralla mitä viime vuonna, jospa esimerkiksi Mini pääsisi kehään asti jossakin päin Suomea tänä vuonna. Ja pentusuunnitelmia on myös Minin osalle kaavailtu!
Noita ja Sari kävi valloittamassa Rakveren. ROP, RYP1 ja BIS1!! Kiitos Sari ja ONNEA! Tuomareina olivat rodussa ja BIS-tuomarina Tomasz Borkowski ja ryhmässä Tino Pehar, Kroatia.

Erkkarikuulumisia tulee pian, kunhan saamme kuvia!
Pidin yhden kesälomaviikon vielä elokuun lopulla ja matkasin Helsinkiin Aadan ja Rubyn pikku Prinsessan kanssa. Aadan vein Tervakoskelle näyttelyyn ja Prinsessa matkasi uuteen kotimaahansa Tsekkiin Renatan luokse ja tottelee nykyään nimeä Boruvka.
Boruvkaa oli noutamassa kotiin Renata tytär Nikola ja hänen poikaystävänsä Pavel. Heille molemmille tämä oli ensimmäinen Suomen matka. Ja kyllä he pitivät Suomesta, suomalaisesta kulttuurista, ihmisistä, ruoasta ja puhtaasta luonnosta. Aikoivat tulla uudelleen pian ja silloin lupasin näyttää heille pohjois-Suomen luontoa ja elämää.
Kiitokset vielä tätäkin kautta menee pojille Vihtiin ja tädilleni Päiville majapaikasta ja kaikesta vieraanvaraisuudesta. Vieraamme olivat otettuja nähdessään ja kokiessaan niin paljon.
Tervakoski KV meni hyvin. Poroissa Noita oli paras uros 3 kera sertin. Pemuissa Aada sai sen viimeisen tarvittavan sertinsä kera vara-cacibin ollen PN2 ja valmistui Suomen Muotovalioksi. Ei olisi huhtikuussa uskonut siitä yli 5kg ylipainoisesta, kokemattomasta ja säikkyvästä nartusta jonka hain mukaani, että näin pian valioksi valmistuu. Suurin kiitos kuuluu Pikelle ja Sarille! Aada puhkuu itsevarmuutta ja se on kaunis, iloinen, reipas ja ennen kaikkea kiltti avoin narttu. Aivan toista kun luulin sen silloin olevan.
Helsingin syysnäyttelyssä oli meitä edustamassa Noita Sarin kanssa. Noita voitti ROPin ja sai jälleen sertin (kuinkahan mones lienee). Noita esiintyi junioriluokassa ja näin ollen oli myös ROP-juniori. Päivän päätteeksi oli ison kehän vuoro ja Royal Canin pääsponsorina järjesti tapansa mukaan BIS junior kilpailun. Tuon kilpailun tuli arvostelemaan Paul Stanton Ruotsista, sama tuomari joka teki Lapinporokoirat rodussa. Koska Sari oli enkkukääpiönsä Sakun kanssa samassa kehässä Noitan kanssa, sai Noita handlerikseen Mollin. Molli todellakin on asiansa osaava ja sai koiran näyttämään upealta, niin liikkeessä kuin seisoessa. Ja upea koira hienosti esitettynä pisti myös tuomarin silmään ja voitto tuli. Näyttelyssä valittiin vielä molempien päivien voittajan kesken BIS-junnu ja Noita voitti senkin! Hurraa! Onnea Sari ja Noita, kiitos! Ja vielä suuri kiitos Mollille. Muutama kuva upeasta voitosta kuvaajan Kata Kahrin kamerasta.
Ja ainiin, meillä on uudet kotisivut www.suukkosuun.net Kiitos Heta!


Kemissä tuomaroi Leila Kärkäs ja Suukkosuun pemuista mukana olivat Nala, S. Given Beauty, Frodo, S. Just A Gigolo sekä Siiri, S. Dream Come True. Frodo ja Siiri saivat molemmat laatumaininnan H niinkuin HYVÄ! Nala räjäytti potin ollen upeasti AVO ERI1 PN1 SERT ROP ja RYP4!!! Upeaa Sanna ja Nala, Onnea onnea! Mitenkähän minä sen vara-Sertin kirkastumisen oikeaksi osasinkin edellisessä blogitekstissäni ennustaa :D
Pentulaatikossa rivi harvenee. Venäjälle muutti Gizmo-poika, trikkipoika Sulo muutti Sinikan luokse Kajaaniin, toinen trikkipoika Boomer muutti Oulunsaloon Hilarylle. Seuraavaksi lähtee suloinen Princess-neiti Renatalle. Mimmi ja Kerttu lähtevät uusiin koteihinsa syyskuun puolella. Lisäksi suloinen isänsä kopio mini-Luca etsii vielä omaa rakastavaa ja kenties harrastavaakin kotiaan! Alla kuvia vapaana olevasta pojasta 8- ja 10 -viikon iässä.





Suukkosuun Shamaani "Noita" ahkeroi jälleen Virossa kauneusmittelöissä. Pe 16.7. FCI 5 ryhmän erikoisnäyttelyssä Noita sai SERTin oli ROP ja BIS-3 Liettualaisen Natalja Nekrosienen arvostellessa. Sinänsä upea menestys kun ottaa huomioon koiran rodun, näyttelyn laadun, tuomarin kotimaan ja näyttelypaikan. Tosin Noitahan on hurmannut ulkomailla KV-näyttelyissä useamman ryhmäsijoituksen verran aiemminkin.
La 17.7. oli vuorossa Pärnun kansainvälinen näyttely ja tuomarina Markku Mähönen. Noita jälleen ROP kera SERTin ja CACIBin.
Su 18.7. oli Haapsalun KR näyttely, jossa Noita hurmasi kera SERTin ja ROPin Irlantilaisen Michael Forten ja Sari sai vuolaat kiitokset kun toi tämän upean koiran hänen arvosteltavakseen! :D Hyvähyvä!!!
Sillä aikaa Suomen puolella Frodo ja Nala osallistuivat Ylivieskan KV näyttelyyn. Frodo, Suukkosuun Just A Gigolo sai EH:n junioriluokassa ja Nala, Suukkosuun Given Beauty sai jälleen vara-SERTin sen oikean mennessä hiuksenhienosti ohi. No seuraavalla kerralla kirkastuu vaaleansininen sinivalkoiseksi!
Pennut kasvaa ja voi hyvin. Ruby on ollut erinomainen emä hoitaessaan ja leikittäessään lapsokaisiaan. Vielä on hieman epävarmaa kuka muuttaa minnekin, mutta ainakin yksi tyttö ja kaksi poikaa matkustanee Suomen rajojen ulkopuolelle. Kasvattini Saffi Oulusta saa sijoitusneiti Mimmin kaverikseen ja Eeva-Liisa saa uuden harrastuskaverin.
Kuvissa pennut on 5½ viikkoisia, kuvat Tiia Mikkonen
Ensin pojat




sitten tytöt



Näihin tunnelmiin ja kuviin tällä kertaa, seuraavaksi suunnitelmissa Lappalaiserkkari Rautavaaralla sekä Kuopion 3. päiväinen Sawo Show. Elokuulle tiedossa myös pentunäytelmiä ja Puolangan ryhmis.
Tänä vuonna Oulun kansainvälisissä kisailtaiin hikisissä tunnelmissa, hellettä piisasi ja ei kastuttu tällä kertaa ;)
Suukkosuun pemuja oli ilmoitettu lauantaille 3 kpl, tuomarina Mona K Selbach Norjasta. Tulokset ovat: Suukkosuun Just A Gigolo " Frodo" JUK EH1, Suukkosuun Dream Come True " Siiri" AVK ERI3 PN4 ja Suukkosuun Given Dream "Aada" AVK ERI1 PN1 SERT CACIB ja VSP! Hurraa!!! Dragonjoy Fallen Angel "Luca" hurmasi itsensä voittoon ollen VAK ERI1 PU1 CACIB ROP ja hienosti vielä ryhmässä nousi 8 parhaan joukkoon! Huippupäivä!!! Onnea ja kiitos kaikille!
Porokoirissa Noita, Suukkosuun Shamaani, sai elämänsä ensimmäisen EH:n :))) LOL Tuomarina Eeva Resko!
Sunnuntaina mukana olivat Frodo ja Aada, ja tulokset identtiset lauantaihin, tuomarina Ewa Nielsen Ruotsista. Tällä kertaa Luca oli PU2 CACIB häviten vain veteraaniurokselle. Noita petrasi ja paransi tulostaan ROP SERT CACIB edelliseen.
SUURI KIITOS PIKE!!! Ja Sari opelle kiitokset Kuopion pään tuesta ja opeista!
Kuvia viikonlopulta c) Jutta Kilponen

Frodo

Luca

Aada

Aada

Rop Luca ja Vsp Aada

Rop Luca ja Vsp Aada

Aada

Aada

Rop Haywire's Winds Of Change "Stig" ja Vsp Suukkosuun Given Dream "Aada"
Noita ja Sari matkasi Tanskaan, Herningiin Maailmanvoittaja näyttelyyn. Ja tulokset puhuvat puolestaan: PU1 SERT ROP JMV-2010!!! Hurraa!!! Onnea Sari ja Noita! Olen YLPEÄ! Tuomarina toimi Marit Sunde Norjasta ja Lapinporokoiria oli ilmoitettu jopa 29 näyttelyyn. Noita jatkaa sukunsa viitoittamalla tiellä, mm Elvis-eno MV-2009, Outa isomummu MV-2006.


Suukkosuun Shamaani eli Noita on ehtinyt hurmata tällä välin niin kotimaassa kuin ulkomailla tuomareita ja kanssakilpailijoita! Tallinnassa Eestin voittaja näyttelyssä 5.-6.6.2010 Noita oli 2 x ROP, 2 x ROP-JUN ja sai 2x JUN-SERT. Samalla Noita valioitui LT ja EE JMVA sekä sai tittelit EEJV-0, EEV-10.
Viikko myöhemmin 12.6.-13.6.2010 Latviassa poika jatkoi hurmaamistaan. Ollen jälleen 2xROP, 2x ROP-Jun ja saaden 2x JUN-SERT valioituen samalla LV JMVA ja BALT JMVA!!! Hyvähyvä!! Toisena päivänä myös upea ryhmäsijoitus Juha Putkosen sijoittamana RYP-2.
Ulkomaan turneen jälkeen Noita esiintyi Pöytyän ryhmänäyttelyssä ja vei kirjaimellisesti koko potin!
ROP, RYP-1 ja BIS-1!! Tuomarina Riitta Lahtovaara. HURRAA!!!
Seuraavana päivänä Kotkan KV näyttelyssä poika jälleen ROP kera SERTin ja BIS3 Suomalaisten rotujen välisessä kisassa!
Noitaa voi nyt tituleerata BALT & LT & EE & LV JMVA LTJV-10 EEJV-10 EEV-10 Suukkosuun Shamaani! Suuri kiitos Sarille!!!
Paavo kävi hakemassa Noitan perjantaina mukaansa ja menivät yöksi Iisalmeen Pekan luokse. Suuntana heillä oli Lahti KV jossa Sari oli poikaa ottamassa vastaan kotiuduttuaan vihdoin jenkkireissultaan. Noita meni jälleen hienosti asenteella kehään ja tuli punakeltaisen ruusukkeen kanssa kehästä pois! Hienoa! Ja onnea Sari!
Sunnuntaina ajelin Kajaaniin katsomaan poropupseja ja Hanna-Kaisa tuli Raahesta serkkunsa Eveliinan kanssa pennuntuoksua nuuskuttamaan. Kuvia yritettiin ottaa, tosin Hannan kameralla joten jospa niitä kuvia saan joku päivä nähtäväksi asti. Keskiviikkona tulee seuraava pennunkatsoja joten silloin terästäydytään ja napataan pikkuisista uudet 5-viikkoiskuvat.
Ajoin Noitaa ja Paavoa vastaan, ensin oli suunnitelmissa ajaa Iisalmeen, mutta kaunis aurinkoinen ilma houkutti ajamaan Kuopioon asti Sarin luokse ja ei muuta kuin tälläämään edellispäivänä puunatut neitit kameran eteen. Tällaisia otoksia saimme.
Cookie 9 kuukautta

Ja Tytti 8 kuukautta

Olipahan reissu!
Aamulla startattiin matkaan Tiian kanssa Paltamosta puoli viiden aikaan koirapoikien kanssa. Mukana menossa olivat Noita, Toto ja Neo. Ja hyvin mahduttiin koirinemme ja kamppeinemme Tiian Golfiin. Toto ja Noita on ihan bestikset, sitä en epäillytkään, etteikö ne takapenkkiä sovussa jakaisi, jännitti hieman miten Noita reagoi Nennuun, Tiian gordoninsetteriin, jota ei ole tavannut aiemmin tai jos on tavannut niin pentuna. Mutta kumpikin pojista osasi käyttäytyä eikä niillä ollut tarvetta isotella, niin kaikki kolme alle 2-vuotiasta menivät hyvin ja sulassa sovussa samaan autoon. Menomatka sujui leppoisasti kun sää oli mainio ja aurinko hymyili meille. Taukopaikkaa ei vain meinannut löytyä millään, kun edellispäivän myyjien lakko piti vielä aamulla asemia kiinni.
Vaasassa olimme perillä hyvissä ajoin, olihan pemut vaihdettu alkavaksi klo 10 tuomarinmuutoksen takia. Alunperin ne olivat jossain iltapäivällä ja aikataulu oli meille hyvä, porot ja pemut aivan eri aikaan. No tämä uusikin aikataulu oli ok, koska ennen poroja olisi 23 lappalaista ja pemut olisi siihen mennessä ohi. Eikä mitä, näyttelytoimikunta olikin päättänyt muuttaa aikataulua niin, että ensin arvosteltaisiin 15 cardigania! Ja pikaisen laskuopin mukaan minulla siis olisi pemuissa junnu-uros ja poroissa junnu-uros täsmälleen samaan aikaan kehässä! VOI F***!!! Onneksi apua oli tarjolla, kiitos Hanna-Kaisan ja Jossun. Ei muuta kuin molemmat pojat valmiiksi ja kyttäämään kumman kanssa mennään ensin.
No Toton vuoro koitti ensin, siinä vaiheessa oli porkkiskehässä slk junnunartut vielä menossa. Toton luokassa oli kuitenkin 5-6 osallistujaa joten ihan heti se ei ollut ohi. Toto, huolimatta varsin tukevasta varrestaan, sai erinomaisen ja voitti luokkansa. Pikkasen meinasi hikeä pukata päälle, kun viimeistä koiraa arvostellessa tuomari pyytää vielä eläinlääkärin paikalle tutkimaan uroksen kiveksiä. Hanna-Kaisa oli onneksi Noitan kanssa valppaana kehän laidalla ja tuli sanomaan jotta nyt sit pitäisi mennä. Kiireen vilkkaa Toto Jossun käsiin ja sitten mentiin ja juostiinpa sitten suoraan kehään ja jatkettiin ympyrää pari kierrosta samantien, olipa hilkulla ettei myöhästytty.
Noita voitti luokkansa erinomaisella ja jäimme siis odottamaan paras uros- kehää. Onneksi Jossu oli Toton kanssa pemukehän laidalla odottamassa pemujen PU-kehää. Valioluokassa esiintyvä Wauhtiwelhon Bekko, Noidan melkein veli, sai myös ERIn luokkavoitolla ansaitusti. Samoin upeassa kunnossa esiintyvä juuri 8-vuotias Hukkaperä Kaamosruhtinas sai ERIn voittaen luokkansa. Paras uros kehään siis juniori, valio ja vetsku. Ja mitä tekee Suukkosuun Shamaani, no poika ottaa ja yllättää ja voittaa urokset. Sitten vain odoteltiin vielä narttujen arvostelu. Nartut eivät saaneet erinomaisia joten meidän pikkuinen Noita-ukko oli sitten päivän ROP hienolla arvostelulla Hans Lehtisen kehässä!
Pemut olivatkin jo loppusuoralla kun pääsimme takaisin häkeille. Toto oli ollut hienosti PU2 kera varasertin. Kiitokset Jossulle Toton handlauksesta!
Kello meni 12 kun meillä oli kehät jo ohi, joten aikaa oli rutkasti tuhlattavana ennen ryhmiä. Kierreltiin vähän myyntikojuja ja Noita osti palkinnoiksi saamillaan lahjakorteilla kasan puruluita. Loppuaika sitten kulutettiin juoruilemalla, juttelemalla ja "ihmeteltiin ääneen" maailman menoa. Kiitos mukavasta seurasta Jossu, Julia, Hanna-Kaisa, Taija ja Elssu.
Koska Islannin tulivuorenpurkauksesta aiheutuneet tuhkapilvet ovat sekoittaneet koko Euroopan lentoliikenteen, oli lähes kaikki ulkomaalaiset tuomarit, lukuunottamatta Virolaisia, estyneet tulemasta paikalle. Sen takia myös ryhmätuomarit olivat menneet uusiksi. 5-ryhmän arvosteli Tapio Eerola. Ensin arvosteltiin veteraanit ja kovasti hurrattiin kun Marja Talvitie sijoitti Hukkaperä Kaamosruhtinaan BIS4-veteraaniksi. Corgiedustus marssi seuraavaksi kehään, tai ei sitä marssimiseksi voi sanoa, päivän molemmat ROPit kun liikkuvat pitkällä askeleella lennokkaasti. Pemu Amy sijoittui hienosti Javier Sanzhesin kehässä RYP3. Sillä välin me jo jännättiin kokoontumiskehässä. Noita oli aika levoton, ymmärrettävästi nuori koira oli jo väsynyt ja ei ollut enää ihan terävimmillään esiintyessään pitkän päivän jälkeen, ravasi se onneksi tyypilliseen tapaansa innokkaasti ja tehokkaasti liikkuen. Mutta eipä tuo nuoren koiran levoton esiintyminen sitten vaikuttanut lopputulokseen tällä kertaa, sillä Tapio Eerola sijoitti Noitan RYP-2!! Harvinaista herkkua Lapinporokoiralle KV-näyttelyssä! Ja kyllä minä olen ylpeä tuosta poijasta!
Päivän saldona siis: Gordoninsetteri Laurelhach The Pioneer VSP, SERT ja CACIB, Suukkosuun Hold The Line PU2, VARASERT ja Suukkosuun Shamaani ROP,SERT ja RYP-2.
Kotimatka sujuikin sitten räntä-lumi-vesisateessa ja mutkitellen pitkin ja poikin pohojanmaata etsien reittiä Iisalmeen. Mainittakoon vielä että "joku" valvoi ja odotti tuloksia ison rapakon takana ja soitteli sata miljoonaa kertaa eikä millään meinannut uskoa että kello on suomessa 8 aamulla ja olemme vasta matkalla Vaasaan.
kuvassa Noita rotukehässä

kuva Sanni Virtanen
|
Kirjoittaja
Tarinaa ja turinaa niin harrastuksista kuin arjestakin karvaisten kookien ja porotusten kanssa.
|